Teekkarikomissioyhdistys ry:n 20+1 vuosijuhlat
Teekkarikomission 20+1 vuosijuhlat sekä Turun teekkarilakin 60+1 vuosijuhlat järjestettiin 2.10.2021. Teekkarikomissio täytti 20 vuotta jo 24.4.2020, mutta pandemiasta johtuen juhlat järjestettiin reilun vuoden myöhemmin. Juhliin osallistui lähes 90 vierasta, joista useille, kuten meille, ne olivat ensimmäiset vuosijuhlat.
Juhlakansa kokoontui Turun Kårenilla juhlalliseen cocktail-tilaisuuteen. Nostimme maljaa Teekkarikomission ja turkulaisen teekkarilakin kunniaksi ja seurasimme kutsuvieraiden tervehdyksiä ja lahjojen jakoa. Useat Turun teekkarikillat antoivat perinteitä kunnioittaen Jaloviinaa lahjaksi. Adamas ry:n lahjassa, Jallupuussa, oli hienoa symboliikkaa: puun juuressa oleva iso jallupullo kuvasti Teekkarikomissiota ja oksissa kasvavat kuusi pientä pulloa Turun teekkarikiltoja. Aineellisten lahjojen lisäksi annettiin lahjoituksia mielenterveyttä tukeville järjestöille sekä Itämerelle. Muita mieleenpainuvia lahjoja oli muun muassa TK:n ensimmäisen hallituksen puheenjohtajan Sami Liponkosken antama puuklapi, johon kerääntyy vuosien varrella Turun teekkareille merkityksellisten henkilöiden nimiä.
Ensimmäistä kertaa vuosijuhliin osallistuvan näkökulmasta tunnelma oli lämmin ja vastaanottava, eikä ulkopuolisuutta tarvinnut kokea. Myös Turun uusimmat teekkarikillat, Adamas ry ja Machina ry, otettiin avosylin mukaan juhlintaan. Kaiken kaikkiaan cocktail-tilaisuus oli erittäin hyvä aloitus pöytäjuhlalle.
Vuosijuhlien pöytäjuhla järjestettiin Kårenin kauniissa juhlasalissa, jonka seinää koristi upea seinämaalaus. Pöytäjuhlan menu oli myös Kårenin ravintolan toteuttama. Sekä liha- että kasvismenu olivat hienosti suunniteltuja juhlaan sopivia kokonaisuuksia. Salissa oli neljä pitkää pöytää, joille oli aseteltu valkoiset pöytäliinat, kynttilät ja koristeköynnökset. Jokaiselle paikalle oli asetettu tyylikäs nimikyltti, vuosijuhlia varten suunniteltu haalarimerkki sekä lauluvihko, jonka taakse pystyi juhlien aikana pelata bingoa. Tilassa oli myös näyttävä kuvanottonurkkaus, jossa juhlijat pystyivät taukojen aikana ottamaan valokuvia.
Pöytäjuhla alkoi lippujen saapumisella, jonka jälkeen TK:n hallituksen nykyinen puheenjohtaja Juhani Kalske avasi tilaisuuden maljapuheellaan. Ohjelmassa oli myös paljon muita teekkarihenkeä nostattavia puheenvuoroja ja perinteisiä sitsilauluja sekä suomeksi että ruotsiksi. Jeremi Nyyssönen ja Oskari Lehtinen palkittiin Teekkarikomission kunniamerkillä aktiivisesta ja tärkeästä työstä teekkarikulttuurin edistämiseksi. Lehtistä kiitettiin erityisesti Turun yliopiston ja Åbo Akademin teekkarikiltojen yhteistoiminnan tiivistämisestä. Sami Liponkoski piti mieleenpainuvan puheen, jossa suomi ja ruotsi vuorottelivat sujuvasti. Puheessa korostuikin kaksikielisyyden merkitys turkulaisessa teekkarikulttuurissa. Vapaan sanan aikana vielä moni innostui pitämään puheenvuoroja ja jakamaan omia kokemuksiaan teekkariudesta. Lippujen poistuminen päätti onnistuneen pöytäjuhlan.
Teekkarikomission ikimuistoiset vuosijuhlat huokuivat iloista teekkarihenkeä. On hienoa nähdä, miten TK tukee sekä vanhoja, uusia että varmasti tulevia teekkarikiltoja. Kaikkien onneksi koronatilanteen vuoksi voimassa ollut tanssikielto päättyi juuri ennen vuosijuhlia, minkä ansiosta pääsimme tanssimaan dj:n tahtiin loppuillasta. Oli mahtavaa, että juuri nämä vuosijuhlat olivat meidän ensimmäiset.
Teksti: Milja Hiltunen, Julianna Virjonen, Inka Väisänen, Iida Kukkonen Kuvat: Janne Hytönen