Kiltaesittely: Machina ry

Mitä opiskelette, millaista killan perustaminen on ollut, miten päädyitte tällaisiin haalareihin ja mikä fiilis tästä kaikesta on jäänyt.

Konetekniikan kilta Machina ry perustettiin 4.12.2020. Perustamiskokouksen ajankohtana haasteita aiheutti vallitsevan koronapandemian johdosta asetetut kokoontumisrajoitukset. Etukäteen varauduttiin jo siihen, että kokoukseen saisi osallistua ainoastaan konetekniikan opiskelijat ja heidän tuutorinsa, vaikka tapahtumasta kiinnostuneita löytyi myös tämän ryhmän ulkopuolelta. Kuitenkin vain muutama päivä ennen kokousta tuli tiedote siitä, että kymmenen hengen kokoontumisrajoitukset astuisivat voimaan juuri ennen kokouspäivää. Tämä mutkisti kokousjärjestelyjä entisestään. Paikanpäälle tulijoiden määrä piti rajoittaa kymmeneen ja lopulta Q-talolla olikin osallistujia ainoastaan seitsemän. Etäyhteyksinkin kokouksen järjestäminen sujui hienosti, ja saimme kiltamme perustettua sekä ensimmäisen hallituksemme hommiin.

Konetekniikka oli kovasti odotettu ala Turun yliopistoon. Konetekniikan opetuksella on pitkä historia Otaniemessä, Tampereella, Lappeenrannassa ja Oulussa. Varsinais-Suomessa on kuitenkin ollut suuri tarve konetekniikan diplomi-insinööreille muun muassa meriteollisuuden, ajoneuvoteollisuuden, energiateollisuuden, kappaletavara-automaation, lääketeollisuuden ja terveysteknologian sektoreilla. Selkeää onkin siis se, että konetekniikka on erittäin monipuolinen ala, joka on mukana lähes kaikessa tekniikassa. Konetekniikkaa on prosessiteollisuuden laitteissa, elektroniikan mekaniikassa ja valmistuksessa, rakenneteollisuuden tuotteissa ja tuotantovälineissä. Konetekniikkaa löytyy niin suurista laivoista ja paperikoneiden rakenteista kuin myös avaruussatelliittien osista ja pienimmistä nanotekniikan tuotteista. Opintoihimme kuuluu kaikkien diplomi-insinöörien yhteisten opintojen lisäksi muun muassa materiaalitekniikkaa, koneensunnittelua, teollisuusrobotiikkaa sekä tuotekehitystä.

Turkulaiset konetekniikan diplomi-insinööriopiskelijat tunnistaa pinkeistä haalareistaan. Valitsimme kyseisen värin yhdessä konetekniikan opiskelijoiden kesken äänestyksellä. Perusteluina tälle haalarivärille oli muun muassa se, että pinkkihaalarisia ei paljoa Turusta löydy. Meidän lisäksemme Turussa pinkit haalarit omistavat taloustieteen opiskelijat. Meidät T-klubilaisista erottaa kuitenkin se, että meidän sponsoritekstimme ovat mustalla printillä ja taloustieteilijöillä sen sijaan valkoisella. Lisäksi pinkkiä väriä suosittiin äänestyksessä, koska muiden kaupunkien konetekniikan opiskelijoilta ei löydy haalareistaan samaa väriä. Otaniemessä on vaaleanpunaiset, Lappeenrannassa oranssit, Tampereella ja Oulussa punaiset. Meidän haalarimme kuuluvat siis samaan väriryhmään, mutta eivät ole samanlaiset kuin muilla.

Kaiken kaikkiaan killan perustaminen on ollut erikoinen prosessi. Haasteita enimmäkseen on tuottanut maailman vallitseva tilanne ja sen aiheuttamat rajoitteet. Onneksi meiltä löytyy innokas hallitus, joka on valmis tekemään töitä kiltamme eteen. Lisäksi onneksemme meillä on vertaistukena sisarkiltamme Adamas sekä auttajina Digit ja Nucleus. Iso kiitos siis kuuluukin kaikille teekkareille, jotka ovat auttaneet meitä kiltamme perustamisessa!